Toimintasuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOK on julkisoikeudellinen yhteisö, joka toimii Oy Vaasan ammattikorkeakoulu Vasa yrkeshögskola Ab:ssa (myöhemmin Vaasan ammattikorkeakoulu). Opiskelijakunta jatkaa vuonna 1996 perustetun opiskelijayhdis-tyksen toimintaa olemalla edelleen puoluepoliittisesti sitoutumaton opiskelijoiden palvelu- ja edun-valvontaorganisaatio.

Edustajiston roolia opiskelijakunnan ylimpänä päättävänä elimenä korostetaan. Edustajiston tehtä-vänä ja velvollisuutena on valvoa hallituksen toimintaa ja huolehtia toiminnan vastaavuudesta jäse-nistön tarpeisiin. Edustajiston toiminnasta vastaa edustajiston puheenjohtaja, jolla on puhe- ja läs-näolo-oikeus opiskelijakunnan hallituksen kokouksissa.

Vuonna 2012 opiskelijakunta panostaa ja kehittää viestintää ja tiedottamista, sekä yhteistyötä muiden opiskelijakuntien kanssa. Opiskelijakunta on lisäksi edelleen aktiivisesti mukana opiskelijaterveydenhuollon kehittämisessä. Tämän lisäksi opiskelijakunta huolehtii opiskelijoiden edunvalvonnasta koulutus¬poliittisissa ja sosiaalipoliittisissa asioissa sekä tuottaa jäsenistölleen erilaisia palveluita. Lisäksi toimintakenttään kuuluu tutortoiminta, kansainvälinen toiminta, liikuntatoiminta, kulttuuritoiminta, markkinointi- ja yrityssuhdetoiminta sekä projektitoiminta.

Opiskelijakunnan tehtävänä on varmistaa, että opiskelijoiden näkökulmat tulevat esiin eri työ¬ryh-missä ja toimielimissä. Lisäksi opiskelijakunta pitää opiskelijaedustajiin säännöllisesti yhteyttä, jotta tieto työryhmissä ja toimikunnissa käsitellyistä asioista päätyy myös opiskelijakunnan tietoisuuteen.

Opiskelijakunta osallistuu valtakunnalliseen vaikuttamistyöhön tarpeen ja mahdollisuuksien mu-kaan. Opiskelijakunta lähettää edustajansa valtakunnallisiin koulutustilaisuuksiin ja tapaamisiin harkintansa mukaan.

Opiskelijakunta pyrkii huomioimaan paremmin aikuis- ja siirto-opiskelijoiden tarpeet. Käydään kehityskeskustelua opinto-ohjaajien kanssa asiaan liittyen.

Opiskelijakunta on jäsenenä Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijakuntien Liitto SAMOK ry:ssä.

Opiskelijakunta seuraa ammattikorkeakoulukentässä tapahtuvaa rakenteellista kehitystä niin valta-kunnallisesti kuin alueellisestikin. Opiskelijakunta reagoi muutoksiin tarvittaessa muunmuassa  kannanotoilla.

Opiskelijakunta osallistuu ammattikorkeakoulun mahdollisen alumnitoiminnan kehittämiseen.


KOULUTUSPOLIITTINEN TOIMINTA

Koulutuspoliittisen toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden näkökulmien saattaminen koulun hal-linnon tietoisuuteen ja siten taata, että opiskelijat voivat vaikuttaa omaan opis¬ke¬lu¬ym¬pä¬ris¬töönsä. Opiskelijakunta toimii yhteistyössä koulun eri toimielimien kanssa ja pyrkii vuoro¬vai¬ku¬tuk¬sen kautta tuomaan esiin opiskelijoiden havaitsemia epäkohtia. Koulutuspoliittisesta toiminnasta vastaa opis-kelijakunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Opiskelijaedustajat ammattikorkeakoulun hallinnossa

Ammattikorkeakoululain 42 a §:n mukaan opiskelijakunnalla on oikeus ja velvollisuus nimetä opis-kelijoiden edus¬tajat ammattikorkeakoulun hallitukseen ja muihin monijäsenisiin toimielimiin. Opis-kelijakunnan ollessa julkisoikeudellinen yhteisö on näiden valintojen noudatettava hallintolain edel-lyttämiä menettelytapoja.

Opiskelijakunta valitsee ja nimittää opiskelijaedustajat Oy Vaasan ammattikorkeakoulu Vasa yrkes-högskolan Ab sisäiseen hallitukseen sekä edustajat muihin toimielimiin.

Koulutuspoliittisen vastaavan alaisuudessa toimivat osastokokousedustajat, jotka laativat jokaisen kokouksen jälkeen raportin opiskelijafoorumiin.

Osallistuminen ja vaikuttaminen

Opiskelijakunta osallistuu paikalliseen vaikuttamiseen tekemällä tarvittaessa lausuntoja ajan¬koh¬tai-sista ja tärkeistä koulutuspoliittisista asioista. Yhteistyötä muiden vaasalaisten ylioppilas- ja opiske-lijakuntien kanssa tehdään osallistumalla esimerkiksi Vaasan Korkeakoulukonsortion opiskelija¬ryh-män toimintaan.

Opiskelijakunta osallistuu valtakunnalliseen koulutuspoliittiseen toimintaan lähettämällä edusta¬jan¬sa erinäisiin koulutuksiin ja tapaamisiin harkintansa mukaan.

Koulutuspoliittinen vastaava seuraa puheenjohtajan kanssa opetuksen rakenteellista kehittämistä ja reagoi tarpeen mukaan. Koulutuspoliittinen vastaava toteuttaa koulutuspoliittisen kyselyn.


SOSIAALIPOLIITTINEN TOIMINTA

Sosiaalipoliittinen toiminta kohdistuu opiskeluedellytysten turvaamiseen: voidakseen opiskella täy-sipäiväisesti, opiskelijalla täytyy olla asunto, tarvittava toimeentulo (opintotuki), ruokailu ja tervey-denhuolto. Opiskelijakunta valvoo näitä olosuhteita, tiedottaa opiskelijoita niissä tapahtuvista muu-toksista ja tarvittaessa nostaa esiin ilmeneviä epäkohtia. Sosiaalipoliittisesta toiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava.

Opintotukilautakunta

Opiskelijoilla on kolme edustajaa henkilökohtaisine varajäsenineen ammattikorkeakoulun opinto-tukilautakunnassa. Opiskelijajäsenet opintotukilautakuntaan valitsee edustajisto.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto

Opiskelijakunta tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamistyötä ammattikorkeakouluopiskelijoiden ter-veydenhuollon parantamiseksi. Opiskelijakunta pyrkii lisäämään opiskelijoiden tietoisuutta tervey-denhuoltoasioissa.

Opiskelijakunta seuraa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n pilottikokeilun sujumista Seinäjoella ja Lappeenrannassa.


Hyvinvointiviikko

Opiskelijakunta toteuttaa toimintavuoden aikana hyvinvointiviikon, joka käsittelee opiskelijoiden hy-vinvointia mahdollisimman laajasti ja kattavasti. Hyvinvointiviikko suunnitellaan ja toteutetaan yh-teistyössä eri sidosryhmien ja ulkopuolisten tahojen kanssa. Hyvinvointiviikosta vastaavat sosiaalipoliittinen- sekä markkinointivastaava.

Vaasan Opiskelija-asuntosäätiö VOAS rs

Opiskelijakunta osallistuu aktiivisesti Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOAS rs:n toimintaan nimeä-mällä edustajat (5) VOAS:n valtuuskuntaan sekä esittämällä jäsenet (1) säätiön hallitukseen. Edus-tajat ovat velvollisia raportoimaan opiskelijakunnalle opiskelijoihin vaikuttavista asioista.

Häirintäyhdyshenkilö

Opiskelijakunnan valitsemat henkilöt (mies ja nainen) ovat velvollisia osallistumaan SAMOK:n järjestämään häirintäyhdyshenkilökoulutukseen ja toimivat VAMOK:n häirintäyhdyshenkilönä. Häirintäyhdyshenkilöstä tiedotetaan opiskelijakunnan nettisivuilla sekä VAMOKissa tapahtuu –sähköpostikirjeessä ja tutoreiden välityksellä. Häirintäyhdyshenkilöt saavat käyttöönsä VAMOKin sähköpostiosoitteen.

 
TUTORTOIMINTA

Ammattikorkeakoulun tutortoiminta kuuluu opiskelijakunnan alaisuuteen. Tutoreiden valinta, koulutus ja toiminnan koordinointi on opiskelijakunnan vastuulla. Tutortoiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen tutorvastaava.

Perustutortoiminta tarkoittaa opintonsa Vaasan ammattikorkeakoulussa aloittavien opiskelijoiden auttamista ja ohjaamista sekä ryhmähengen luomista ja opiskeluympäristöön tutustuttamista. Li-säksi tutoreiden tehtävänä on perehdyttää uudet opiskelijat opiskelijakunnan toimintaan.

Tutoreiden rekrytointi ja koulutus

Tutoreita tulee rekrytoida riittävästi joka koulutusalalta. Myös ruotsin- ja englanninkielentaitoisia tu-toreita tarvitaan. Uusien tutoreiden rekrytointi aloitetaan edellisvuoden lopussa, 2. periodin aikana. Tutoreiksi pyritään rekrytoimaan aidosti asiasta innostuneita ja toimintaan sitou¬tu¬maan kykeneviä henkilöitä. Tutorin on oltava VAMOK:n jäsen, ja hänellä on oltava opiskelijahaalarit.

Tutoreiden koulutus järjestetään kevätlukukaudella. Koulutukseen sisältyy viisi ilta¬kou¬lua ja pi-dempi kestoinen viikonloppukoulutus. Tutorit koulutetaan nimenomaan VAMOK:n tutoreiksi, jotka omalta osaltaan luovat pos¬itii¬vista ku¬vaa opiskelijakunnan toiminnasta. Koulutuksiin sisällytetään mukaan vierailevia luennoitsijoita sidosryhmistä.

Tutorvastaava tekee tiivistä yhteistyötä kansainvälisen tutorvastaavan kanssa.


Tutortoiminta käytännössä

Tutoreiden toiminnan koordinointi on opiskelijakunnan hallituksen tutorvastaavan vastuulla.  Velvollisuuksien hoitamisen perusteella tutoreille kirjoitetaan tutortodistus. Tutortuntien sisältö ja käytännön toteutus suunnitellaan annetun palautteen avulla.

Markkinointitutorointi

Markkinointitutortoimintaa kehitetään yhteistyössä koulun markkinointiosaston kanssa. Tutorvastaava arvioi tarvittavien markkinointitutoreiden määrän ja valitsee nämä tutoreiden joukosta. Markkinointitutoreille järjetetään tarvittavaa koulutusta, joihin käytetään ulkopuolisia luenoitsijoita. Koulutusten pääpainona on esiintymistaito. Koulutuksista vastaavat yhdessä tutorvastaava ja markkinointivastaava. Markkinointitutorhaku suoritetaan tutorhaun yhteydessä. Markkinointitutoroinnin yhteyshenkilönä koulun ja opiskelijakunnan välillä toimii markkinointivastaava.

Oldertutorointi

Oldertutorit toimivat tutorvastaavan apuna ja valvovat tutoreiden toimintaa. Oldertutoreiksi valitaan toisen tai kolmannen tutorkauden tutoreita. Tutorvastaava vastaa oldertutoreiden valinnasta. Oldertutoreiden haku suoritetaan tutorhaun yhteydessä.


KANSAINVÄLINEN TUTORTOIMINTA

Kansainvälisellä tutortoiminnalla turvataan ulkomailta saapuville vaihto-opiskelijoille mahdollisuudet sopeutua ammattikorkeakouluun, Vaasaan ja Suomeen. Tästä toiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen kansainvälinen tutorvastaava.


Kv-tutorointi, tutoreiden rekrytointi ja koulutus

Kv-tutorin toimenkuvaan kuuluu yhteydenotto saapuvaan vaihto-opiskelijaan ennen tämän saapu-mista, vaihto-opiskelijan vastaanotto, käytännön asioissa auttaminen sekä opiskelusta ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista informoiminen.

Kv-tutoreita tulee rekrytoida riittävä määrä. Kv-tutoreiden valinnassa painotetaan kielitaitoa sekä innostuneisuutta ja kykyä sitoutua toimintaan.

Kv-tutorit koulutetaan tehtäväänsä kevätlukukauden aikana. Koulutuksesta  vastaa kansainvälinen tutorvastaava. Koulutus koostuu vähintään kahdesta iltakoulusta.

Vaihto-opiskelijoille järjestetään tapahtumia ja illanviettoja mahdollisuuksien mukaan. Tavoitteena on, että tapahtumia olisi noin 1-2 kuukaudessa. Tapahtumien järjestämisessä tehdään mahdolli-suuksien mukaan yhteistyötä muiden vaasalaisten korkeakoulujen tai lähialueella toimivien ammat-tikorkeakoulujen opiskelijakuntien sekä ammattikorkeakoulun kansainvälisten asioiden toimiston kanssa.
MARKKINOINTITOIMINTA

Opiskelijakunnan markkinointitoiminnan tarkoituksena on luoda kontakteja yrityksiin ja järjestöihin, sekä lisätä opiskelijoiden tietoisuutta opiskelijakunnasta. Markkinointivastaavan tehtäviin kuuluu opiskelija-alennusmainossopimusten solmiminen, haalarimainosten myynti sekä kaikki muu mahdollinen yhteistyötoiminta yritysten ja muiden opiskelijakuntien kanssa.

Markkinointivastaava vastaa opiskelijakunnan markkinointiin liittyvistä asioista muunmuassa toimii yhteistyössä markkinointitutoreiden kanssa ja vastaa opiskelijakunnan rekrytointitapahtumista. Markkinointitoiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen markkinointivastaava yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa.

Contact messut

Opiskelijakunta järjestää alkuvuodesta Contact messut Vaasan korkeakoulukonsortion opiskelijaryhmän kanssa.  Messuille kutsutaan edustajia eri alojen yrityksistä esittelemään toimintaansa ja mahdollista työ¬paikkatarjontaansa opiskelijoille.

Jobstep-koulutus

Opiskelija¬kun¬nan tehtäviin kuuluu tutustuttaa uudet opiskelijat Jobstep.net – verkkopalveluun. Kou-lutusten koordinoinnista vastaa markkinointivastaava jäsenpalvelusihteerin kanssa. Koulutukset järjestetään tutortuntien yhteydessä.


TIEDOTUSTOIMINTA

Tiedotuksen tarkoituksena on välittää tietoa kaikista ajankohtaisista ja tärkeistä asioista opiskelijoil-le siten, että tieto tavoittaa mahdollisimman tehokkaasti kaikki opiskelijat.

Tiedotus tehdään kaikilla kolmella koulun opetuskielellä eli suomeksi, ruotsiksi ja eng¬lan¬niksi, mi-käli tiedotettava asia sitä vaatii.

Tiedotus jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen. Sisäinen tiedotus koskee tiedot¬tamista opiskelijakunnan toimijoille ja jäsenistölle. Ulkoisella tiedottamisella tavoi¬te¬taan opiskelijat, koulun henkilökunta, toiset opiskelijakunnat, muut vaasalaiset ylioppilas- ja opiskelijakunnat, Vaasan kaupunki ja muut asioista kiinnostuneet. Tiedotuksesta vastaa opiskelijakunnan jäsenpalvelusihteeri.

VAMOKissa tapahtuu -tiedote

Sähköpostitiedote VAMOKissa tapahtuu ilmestyy kerran kuukaudessa kuukauden ensimmäisenä maanantaina lukukausien aikana. Tiedotteeseen kerätään kulloinkin ajankohtaiset asiat ja tapahtumat tiiviisti ja informatiivisesti. Tiedote lähetetään kaikille 1.-4.-vuosikurssin opiskelijoille ammattikorkeakoulun sähköpostilistoja käyttäen.


WWW-sivut

Opiskelijakunnan www-sivuja päivitetään säännöllisesti. Päivityksestä vastaa jäsenpalvelusihteeri.

Medianäkyvyys

Suurempien tapahtumien järjestämisen yhteydessä kutsutaan paikallisen median edustajia paikalle yleisen tunnettavuuden lisäämiseksi.

VAMOKin työntekijät ovat vastuussa viestinnästä sosiaalisessa mediassa.


Opiskelijakunnan lehti

Opiskelijakunnan oma lehti ilmestyy kerran vuonna 2012. Päätoimittajina toimivat pääsihteeri ja jäsenpalvelushteeri. Taittaja rekrytoidaan erikseen. Jokainen hallituksen jäsen osallistuu lehden kirjoittamiseen. Lehden valmistelu aloitetaan tammikuussa. Lehti jaetaan uusille opiskelijoille kotiin postitse ja sen lisäksi lehteä jaetaan yhteistyötahoille. Lehti ilmestyy lisäksi sähköisenä opiskelijakunnan nettisivuilla.


TAPAHTUMATOIMINTA

Tapahtumatoiminta on opiskelijakunnan toiminnan näkyvimpiä osa-alueita ulospäin sekä tärkeä tulon-lähde. Tapahtumatoiminta pitää sisällään kaikki opiskelijakunnan järjestämät bileet. Tapahtumien hinnoittelussa noudatetaan soveltuvin osin jäsen/ei-jäsen hinnoittelua. Tällä tavalla voimme osoittaa jäsenyydestä koituvan hyödyn konkreettisesti. Tapahtumien mainostaminen aloitetaan vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Tapahtumien toteuttamisesta ja mainostamisesta vastaa opiskelijakunnan hallituksen projektivastaava.

Olutpialaiset

Uusien opiskelijoiden kastajaisia kutsutaan perinteisesti Olutpialaisiksi. Tapah¬tu¬man tarkoituksena on luoda ryhmähenkeä uusien opiskelijoiden keskuuteen. Olutpialaiset järjes¬te¬tään yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Muut bileet

Opiskelijakunta järjestää bileitä säännöllisesti toimintavuoden aikana. Bileiden ajankohdat pyritään vakinaistamaan ja sisältö vastaamaan opiskelijoiden toiveita.  Ajankohtien valinnassa pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioi¬maan muiden opiskelijajärjestöjen järjestämät tapahtumat.

KULTTUURITOIMINTA

Kulttuuritoiminnalla pyritään tarjoamaan opiskelijoille vapaa-ajan toimintaa kulttuurin muodossa. Kulttuuritoiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen projektivastaava.

Teatteriyhteistyö

Teatteriyhteistyötä pyritään kehit¬tämään. Opiskelijakunta pyrkii järjestämään vähintään kaksi opiskelijanäytöstä vuoden aikana.


LIIKUNTATOIMINTA

Liikuntatoiminnalla pyritään tarjoamaan opiskelijoille liikunnallista vapaa-ajan toimintaa. Opiskelijoi-den toiveet liikuntamuodoista otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Liikuntavastaava osal-listuu yhdessä puheenjohtajan kanssa Vaasan korkeakoulukonsortion opiskelijaryhmän liikuntatyö-ryhmän kokouksiin. Liikunta¬toiminnasta vastaa opiskelijakunnan hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava.

Liikuntavuorot

Liikuntatoiminnan keskeisenä osa-alueena on salivuorojen anominen Vaasan kaupungilta sekä vuorojen käytännön koordinointi ja niistä tiedottaminen opiskelijoille. Vuonna 2012 kaikki VAMOK:n liikuntavuorot ovat avoimia kaikille Vaasan korkeakoulukonsortion opiskelijaryhmän opiskelija- tai ylioppilaskuntien jäsenille. Kehitetään liikuntayhteistyötä Vaasan korkeakoulukonsortion opiskelijaryhmän kanssa ja Wasa student sports –ryhmän kanssa ja pyritään turvaamaan VAMOK:n jäsenille monipuoliset liikuntapalvelut.


PALVELUTOIMINTA

Opiskelijakunta tuottaa jäsenistölleen palveluita. Palvelutoiminnoista vastaavat jäsenpalvelusihteeri ja pääsihteeri.

Opiskelijakortit, lukuvuositarrat ja jäsenrekisteri

Kaikille opiskelijakunnan jäseniksi liittyville tilataan opiskelijakortti. Opiskelijakorttien tilaamisessa pyritään mahdollisimman nopeaan toimintaan.  Lukuvuositarrojen luovuttaminen on opiskelijakunnan vastuulla. Tarrojen kanssa on nou¬da¬tettava erityistä huolellisuutta, jotta tarrat eivät joudu vääriin käsiin. Jäsenrekisteriä ylläpidetään www-pohjaisessa jäsenrekisteripalvelussa, jonka ylläpito on jäsenpalvelusihteerin ja pääsihteerin vastuulla. Tutorit auttavat jokaista oman ryhmänsä jäsentä opiskelijakortin sähköisessä tilaamisessa.

Opiskelija-alennukset  

Opiskelijakortin hyödyllisyyttä opiskelijalle mitataan useimmiten kortilla saatavilla opiskelija-alen-nuksilla. SAMOK vastaa valtakunnallisten opiskelija-alennusten sopimisesta. Paikalliset opiskelija-alennukset sovitaan yhteistyössä muiden vaasalaisten ylioppilas- ja opiskelijakuntien kanssa. Uu-sia alennuksia etsitään jatkuvasti. Sovituista jäsenalennuksista kootaan oma esitteensä. Opiskelija-alennusten myöntäjiä muistu¬te¬taan alennuksen myöntämisperusteista. Paikallisista opiskelija-alen-nusmainossopimuksista vastaavat opiskelijakunnan hallituksen markkinointivastaava sekä jäsen-palvelusihteeri. Pyritään solmimaan opiskelija-alennussopimuksia, jotka koskevat ainoastaan VAMOKin jäseniä.


Opiskelijahaalarit

Opiskelijahaalarit on mahdollista tilata opiskelijakunnan kautta. Haalareita tilataan vain opiskelija-kunnan jäsenille. Haalareiden toimittamisesta tullaan järjestämään tarjouskilpailu, jotta opiskelija-kunta pystyy tarjoamaan haalarit mahdollisimman edullisesti opiskelijoille. Haalareiden mainosmyynnistä vastaa VAMOK:n hallituksen markkinointivastaava ja pääsihteeri.  

Opiskelijakalenteri

VAMOK jakaa jäsenilleen ilmaisen lukuvuosikalenterin.  

Saunanvuokraus

Opiskelijakunnan hallinnoimat saunatilat sijaitsevat VOAS:n kiinteistössä Vöyrinkaupungilla osoit-teessa Vöyrinkatu 8. Vuokra on jäsenille selvästi edullisempi kuin ei-jäsenille. Sau¬nanvuokraus tapahtuu opiskelijakunnan toimistolla. Saunan siivouksesta ja ylläpidosta vastaa opiskelijakunnan hallitus.

JÄRJESTÖTOIMINTA

Opiskelijakunta toimii ammattikorkeakoulun opiskelijoiden virallisena edustajana. Jokaisella am-mattikorkeakoulun päätoimisella opiskelijalla on oikeus liittyä opiskelijakunnan jäseneksi. Lisäksi opiskelijakunta voi hyväksyä jäsenikseen muita Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijoita.

Jäsenhankinta

Kaikki mitä opiskelijakunta tekee ja sanoo vai¬kuttaa opiskelijoiden asenteeseen opiskelijakuntaa kohtaan. Opiskelijakunta pyrkii toiminnassaan avoimuuteen.

Uusille opetusryhmille pidetään opiskelijakunnan esittelytilaisuus tutor-tuntien puitteissa. Tällöin voidaan esitellä opiskelijakunnan toimintaa kattavammin. VAMOK:n esittelyistä tutortuntien yhteydessä vastaa opiskelijakunnan markkinointivastaava.

Opiskelijakunnan alaiset kerhot

Opiskelijakunnan alaisuudessa voi toimia erilaisia kerhoja - joko aate- tai harrastepohjalta. Opiske-lijakunta tukee kerhojen toimintaa esimerkiksi taloudellisilla toiminta-avustuksilla. Kerhoille tulee määritellä toiminta-ajatus, jotta niiden toimintaa voidaan tukea. Lisäksi opiskelijakunta avustaa toi-mitilojen hankinnassa ja tiedottaa jäsenistöä kerhojen toiminnasta.

VYHSS rf, VIO ry ja VATO ry

Opiskelijakunnan läheisimmät yhteistyökumppanit ammattikorkeakoulun sisällä ovat Vasa yrkeshögskolas svenskspråkiga studeranden rf, Vaasan Insinööri¬opiskelijat VIO ry ja Vaasan tradenomiopiskelijat VATO ry. Vaikka toimintakenttämme onkin sama, painottuu toimintamme eri asioihin. Päällekkäisiä toimintoja vältetään ja yhteistyötä edistetään.


Alueellinen ja paikallinen yhteistyö

Vaasassa toimii kuusi muuta korkeakoulun opiskelijajärjestöä, joten yhteistyö monissa asi¬oissa on suositeltavaa. Erityisesti Vaasan Yliopiston Ylioppilaskunta VYY ja Studerandekåren vid Novia Novium ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Käytän¬nössä yhteistyö ilmenee yhteisten tapaamisten, tapahtumien ja mahdollisten kannanottojen tekemi¬ses¬sä.

Alueellista yhteistyötä opiskelijakunta tekee naapuriopiskelijakuntiensa SAMO:n (Sei¬nä¬joen am-mattikorkeakoulun opiskelijakunta) ja COPSA:n (Keski-Pohjanmaan ammatti¬kor¬kea¬koulun opiskeli-jakunta) kanssa. Triangeliristeily-perinnettä pyritään jatkamaan.

Valtakunnallinen yhteistyö

Opiskelijakunta osallistuu tarpeellisissa määrin SAMOK:n toimintaan. Osallistuminen liiton jär¬jes¬tä-miin tapaamisiin, koulutuksiin ja liittokokouksiin on oltava perusteltua ja hyödyllistä. Päivittäisessä toiminnassa on kuitenkin muistettava toiminnan tärkeimmän perustan si¬jaitsevan Vaasassa, jossa jäsenet ovat.


HALLINTO- JA TALOUSTOIMINTA

Hyvin toimiva hallinto edellyttää aktiivisia ja motivoituneita luottamushenkilöitä ja työntekijöitä sekä sisäisen tiedonkulun onnistumista.

Luottamushenkilöt ja työntekijät

Hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja toimivat luottamushenkilöinä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma toimintasektorinsa. Tarvittaessa sektoreita yhdistellään si¬ten, että saadaan aikaan järkeviä ja toimivia kokonaisuuksia. Hallitusta muodostettaessa pyritään siihen, että jokainen opiskeluala on tasapuolisesti edustettuna. Lisäksi tavoitteena on saada mukaan opiskelijakuntatoiminnasta aidosti innostuneita ja aktiiviseen toimintaan sitoutumaan kykeneviä hen¬kilöitä.

Opiskelijakunnalla on palkkalistoillaan vuonna 2012 pääsihteeri, jäsenpalvelusihteeri ja liikunnan-ohjaajia. Taittaja palkataan taittamaan vuonna 2012 ilmestyvä opiskelijakunnan-lehti sekä tarvittaessa voidaan palkata kääntäjiä kääntämään opiskelijakunnan materiaaleja. Sihteeristö vas-taa opiskelijakunnan hallinnosta, toimiston rutiineista, opiskelijakorttien tilaamisesta ja jä¬sen¬rekis¬terin ylläpidosta.

Luottamushenkilöiden palkkiot

Opiskelijakunnan hallituksen jäsenille maksetaan luottamustoimesta palkkio kaksi kertaa vuodessa yhdeksältä kuukaudelta. Palkkio on 100€ kuukaudessa. Palkkion maksu edellyttää luottamustoimen velvollisuuksien tunnollista hoitamista. Palkkion maksusta päättää puheenjohtaja.

Hallituksen puheenjohtajan palkkio on 500€, puheenjohtajan viikkotyöaika on noin 15h. Puheenjohtajan ensisijainen työpiste on VAMOKin toimistolla. Puheenjohtajan palkkio maksetaan kymmeneltä kuukaudelta.

Hallituksen varapuheenjohtajan palkkio 50€ maksetaan niiltä kuukausilta, kun varapuheenjohtaja hoitaa puheenjohtajan tehtäviä.

Toimijoiden koulutus

Opiskelijakunnan toimijoita koulutetaan niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin tarpeen ja mah-dollisuuksien mukaan. Valtakunnallisia koulutustilaisuuksia järjestää SAMOK.

Perinteensiirto järjestetään kaksiosaisena. Joulukuussa on opiskelijakunnan oma perinteensiirto, jossa annetaan sekä yleinen että sektorikohtainen perinteensiirto ja samalla tutustutetaan uusi hal-litus toisiinsa. Toisena on SAMOK:n jär¬jes¬tämä Lähtölaukaus -risteily. Näiden kahden perinteensiir-totapahtuman kaut¬ta uudet toimijat saadaan mahdollisimman tehokkaasti perehdytettyä tulevan vuoden toimin¬taan.

Hallitus järjestää itselleen evakkoja 1-2 kertaa toimintavuoden aikana. Evakossa on tarkoitus ar-vioida opiskelijakunnan toimintaa ja suunnitella tulevaa yhdessä. Opiskelija¬kun¬ta suorittaa puoli-vuosittain itsearvioinnin, jonka pohjalta toimintaa voidaan kehittää.

Toimitilat

Opiskelijakunnan toimisto sijaitsee Raastuvankadun yksikössä. Toimiston aukioloajat pyritään pitä-mään mahdollisimman jäsenystävällisinä. Toimiston tulee olla helposti lähestyttävä asiakas¬palvelu-ympäristö.

Opiskelijakunta on tavoitettavissa Wolffintien yksikössä ennalta sovittuina ja ilmoitettuina ajan¬kohti-na. Päivystysten määrä pyritään suhteuttamaan tarpeeseen. Päivystysten organisoinnista vastaa opiskelijakunnan jäsenpalvelusihteeri.


Varainhankinta

Opiskelijakunnan pääasiallinen tulonlähde on jäsenistön suorittamat jäsenmaksut. Lisäksi merkit¬tä¬vä rahoitusmuoto on ammattikorkeakoululta saatava ostopalvelusopimus.

Yhteistyötä RC Kustannuksen kanssa pyritään ylläpitämään mainosmyynnin osalta. Opiskelijahaa-lareiden mainosmyyntiä pyritään lisäämään.

Yllä mainitun lisäksi opiskelijakunta saa tuottoja biletoiminnasta, haalarimyynnistä sekä saunan vuokraustoiminnasta. Uusia rahoitusmuotoja kehitetään jatkuvasti.

Taloudenhoito

Taloudenhoidosta vastaavat hallituksen puheenjohtaja ja pääsihteeri yhdessä muun hallituksen kanssa. Menoja seurataan tarkasti ja opiskelijakunnan talous pyritään pitämään tasapainossa, jotta maksuliikenne hoituu ongelmitta ja ilman tilapäisrahoitusta läpi vuoden.

 
KALENTERI VUODELLE 2012

Tammikuu
•    Vuoden ensimmäiset bileet
•    Contact messut
•    Tutorhaastattelut ja valinta
•    Hallituksen ja edustajiston perinteensiirtoa ja koulutusta
•    Osastokokousedustajien haku ja valinta
•    Koulutuspoliittinen kysely

Helmikuu
•    Laskiaistapahtuma ja bileet
•    Tutorkoulutus alkaa

Maaliskuu        
•    Hyvinvointiviikko
•    Bileet
•    Tutorleiri
•    Markkinointi- ja kv-tutoreiden valinta


Huhtikuu
•    Päätösbileet
•    Wappusoudut
•    Kv-tutorkoulutus alkaa
•    Opiskelijakunnan lehden sisällön deadline

Toukokuu
•    Päätoimittajat kokoavat opiskelijakunnan lehden

Kesäkuu
•    Opiskelijakunnan lehti taitetaan
•    pääsykokeet

Heinäkuu
•    Opiskelijakunnan lehden postitus
•    Vaihtareille jaetaan tutorit

Elokuu

•    Tutor koulutus
•    SAMOKin kesäseminaari
•    vaihtarit saapuu
•    hallituksen ensimmäinen kokoontuminen

Syyskuu

•   Lukuvuosi alkaa

•    Ekat bileet
•    Olutpialaiset
•    Triangelimyynti
•    Haalarimyynti

Lokakuu
•    Bileet
•    Toimintasuunnitelma 2013
•    Bileet
•    Lukiopäivä

Marraskuu
•    Haalarihölkkä ja bileet
•    Triangeliristeily
•    Tutorhaku
•    Edustajistovaalit
•    KnowHow -messut
•    SAMOK liittokokous

Joulukuu
•    Uuden edustajiston järjestäytymiskokous
•    Perinteensiirtoa
•    Pikkujoulubileet